Ni hao!

Nyt on ensimmäinen viikko lähes takana ja fiilikset on yhä loistavat, vaikkakin pitkät työpäivät hieman uuvuttaa näin aluksi, kun en ole moiseen tottunut. Töitä on tosiaan 08.30 - 18.00 about, mutta työ on mitä mielenkiintoisinta ja todella monipuolista. Kerrankin on sellainen olo että multa todella odotetaan paljon ja on paineita tehdä asiat oikein. Erittäin onnistunut valinta siis työharjoittelupaikaksi, varmasti saan loistavaa kokemusta tulevaisuuden varalle!

Tänään olin ensimmäistä kertaa Kiinan muurilla. "Työn merkeissä", sillä lähdin tutustumaan vaellusreitille, jota tulen myöhemmin siis opastamaan. En mennyt sinne missä turistimassat ovat, vaan kipusin vuoristopolkuja ylös niin sanotulle "villille muurille", jossa puut kasvavat muurin keskellä ja ristin sielua ei näy missään. Polun löytäminen kesti hieman. Matka kesti noin tunnin ylös, missä muuri luikerteli vuoren selkää pitkin. Maisemat oli upeita koko matkan ja ylhäällä muurilla kokemus oli mitä mahtavin! Aivan upeata! Ei nyt heti tule mieleen, koska olisin yhtä hienoja, tai "koskettavia" maisemia nähnyt. Ei ollenkaan hullumpi paikka asua! Kävelin muurilla puiden seassa hetken, ja sitten palasin alas. Noin kahden tunnin reissu. Kaaduin muurilla ja sainpahan käyttöä Suomesta asti raahaamilleni laastareille. Tämä kilometrejä pitkä "villi muuri" on siis täysin turistivapaa ja ilmainen, ketään ei näkynyt misssään. It was awesome!!!

Sitten aikaisempiin päiviin. Sunnuntai-iltana pomoni järjesti minulle kotonaan tervetuliaisillallisen. Sitä ruokalajien määrää! Tuli ilmi mielenkiinoinen kiinalainen tapa ruokailun suhteen - ruokaa on todella jäätävä yli. Kun kaikki olivat jo syöneet ja lopettaneet ja ruokaa oli vielä vähän jäljellä, emäntä kauhistui että ruokaa on ehkä ollut liian vähän ja laittoi kokin tekemään muutaman ruoan lisää. Eihän niitä kukaan syönyt enää, mutta ruokaa on jäätävä yli. Aikamoinen kontrasti suomalaiseen "kaikki on syötävä" mentaliteettiin. Toinen vähemmän kiva tapa johon olen törmännyt on se, että täällä ei käytetä turvavöitä eikä niitä pahemmin ole. Kerran mennessämme lähikylään laitoin turvavyöt kiinni ja minua katsottiin oudosti ja sanottiin ettei täällä päin käytetä turvavöitä. On kyllä hieman pelottavaa olla autossa ilman vöitä, joten käytän niitä jääräpäisesti aina kun mahdollista. Se ei valitettavasti ole kovin usein.

Kiinankielen fraaseja olen taas oppinut mooonta lisää, mutta jostain syystä mulle aina nauretaan ku yritän käyttää niitä..;) Onnistuin kuitenkin kaupassa kysymään "mitä maksaa" kiinaksi ja ymmärsin vastauksenkin. That's a start! Töissä aiheutuu jonkin verran ongelmia siitä, että en puhu kiinaa. Esim. tiistaisin, kun Michelle ei ole töissä ja olen vastuussa monista asioista, tulee vaikeuksia. Vastaan puhelimeen, mutta kun 50% soittajista puhuu kiinaa, joudun antamaan puhelimen big bossille, jolla on kovasti kiireitä. Olen myös vastuussa tiistaisin mm. siitä, että paikkoja siivotaan ja laitetaan kuntoon, mutta minkäs teet kun yhteistä kieltä ei vielä ole. Mutta hauska on yrittää ja tämähän tekee tästä vielä eksoottisempaa! Muuten töissä olen varausten tekemisen, tiedusteluihin vastaamisen ja talojen esittelyn lisäksi kehitellyt parempaa check-in / check-out systeemiä yritykseen, laatinut virallisen registration formin ja check-out formin (joita ei siis aiemmin ole ollut) ja laatinut vieraille jaettavan dokumentin, jossa on tekemäni kartta kylän vuokrataloista ja perusinfoa. Se on vielä kyllä kesken. Lisäksi olen vastuussa uuden puutarhan tekemisestä, johon tulee kasveja joita ravintola käyttää ruoissaan. Siitä kehitellään projektia eteenpäin ja formalisoidaan sekä tuotteistetaan koko oman ruoan tuotanto. Loppujen lopuksi asiakas tietää aivan tarkalleen mistä syömänsä ruoka on peräisin, siitä yritetään saada kilpailuetu ja muuta vastaavaa. Siitä taitaa tulla myös oma osionsa nettisivuille. Selitän myöhemmin tarkemmin kun mullekin selviää, mutta tavoitteena on, että The Schoolhouse saisi neljännen eco-tähtensä. Töitä riittää, töitä riittää... Yhtenä päivänä Roadhouse ravintolaamme tuli 109:n australialaisen tilausryhmä, ja koska tässä huushollissa kaikki auttaa tarvittaessa kaikilla sektoreilla, meikäläinen pääsi tarjoilemaan juomia! Kyllä he ihmetteli että mistä oon ja mitä täällä teen. En näytä ilmeisesti kiinalaiselta. Sainpahan kokemusta tarjoilemisestakin. It was fun. Nyt huhti-toukukuu on kiireisintä aikaa meille ja ollaan lähes täynnä viikonloppuisin. Turristeja turristeja. Bisnesvieraat ovat myös tärkeä asiakasryhmä.

Maanantaina pomoni kutsui minut ja työkaverini ex-tempore illalliselle Huairoun kaupunkiin hienoon ravintolaan, jossa oli illallinen kylän johtajien kanssa. Johan oli isoherraillallinen!;) Ruokalajeja oli taas "muutama", täällä todella osataan illallistaa. Näiden muutaman illallisen vastapainoksi mainittakoon, että töissä syön ns. "staff lunchia", joka on riisiä ja jotain kastiketta päälle ja se syödään pakkityylisistä peltiastioista. Sekin on kyllä yleensä hyvää, ei kiinalaisesta ruoasta saa pahaa vaikka olisi kuinka "köyhää". Anyway, illallisen jälkeen lähdimme työkavereitten kanssa kiinalaiseen diskoon Huairoun keskustassa. Paikka oli hieno, mutta en voi käsittää miksi musiikkia pitää pitää niin tajuttoman lujalla. Luulin että sydämeni pysähtyy ja korvani putoavat päästä. Sai valita maksoiko sisään vai menikö ilmaiseksi ja lupasi porukalla kuluttaa 200rmb:tä. Valittiin jälkimmäinen vaihtoehto, sillä kuuden hengen porukalla tuo hieman yli 20€:n kulutus ei tuntunut haasteelliselta. Sillä sai muuten 10 olutta ja snacksit päälle, vaikka paikka oli hieno. Tätä maata ei ole hinnalla pilattu. Kaupassa olut maksaa about 20c. Yökerhossa soi länsimainen musiikki, taisi siellä jokunen euroviisukin pyörähtää. Globalisaatiota.. Automatkalla kotiin poika soiti Nightwishia. Globalisaatiota..

Ihmiset ovat täällä todella mukavia. On sellainen fiilis, että tulen saamaan hyvin kavereita. Ja olen jo saanutkin. Vaikka suurin osa ei puhu englantia, se ei tarkoita ettei aikaa voisi viettää yhdessä. Onhan meille esim. Michelle tulkkaamassa, heh, ja ei sitä aina pidä niin höpöttää.;) Tekee hyvää olla kiinankielen keskellä jatkuvasti, silleen sitä voi oppia. Michelle kanssa ollaan jo ystävystytty hyvin. Hänellä on muuten kaksi sisarusta ja hän kertoi tänään miten Kiinan valtio on asiaan aikoinaan suhtautunut...

Huomenna on ensimmäinen vapaapäiväni ja saan aamulla kyydin Pekingiin. Jee! Beijing here I come! Perjantaina puolelta päivin takaisin. Shoppailemaan, on jo tiedossa kaikennäköstä mitä tarviin. Täällä kylässä kun ei ostosmahdollisuuksia juurikaan ole. Oltiin tänään kyllä supermarketissa Michellen kanssa muutaman kylän päässä, ja käveltiin takas. On kokemus itsessään käydä ostoksilla paikallisessa supermarketissa! Ihanan erilaista, ja ihanan halpaa! Paitsi kahvi on kallista.. Mulla on kahvipuute! Nyt saa riittää tältä erää, toivottavasti ette pitkästy kuoliaaksi. Palaillaan taas, nauttikaa keväästä!

Kirjottelen myöhemmin itse kylästä ja kiinalaisesta elämästä, kun siihen paremmin tutustun.

Pietari

Ensimmäinen työpäivä takana

Hei vaan kaikille!

Päätin kirjoittaa blogia, niin on helppo jakaa kuulumiset täällä kaikille kiinnostuneille.

Nyt on siis ensimmäiset kaksi päivää takana ja fiilikset on mitä mahtavimmat. Olen siis Mutianyu nimisessä muutaman sadan asukkaan kylässä Huairoun kunnassa Pekingin lähellä työharjoittelussa, aivan Kiinan muurin juurella. Vieläkään ei ole ihan selvinnyt mikä tämän yrityksen ihan oikea nimi on, nimiä jotka tulee koko ajan esiin on The Schoolhouse, China Countryside Hotels, China Bound ja China Restaurant Holdings. Sen mitä tiedän on että kaikki on samassa verkostossa ja saman johdon alla. Onko ne sitten kaikka samaa vai? Kaiken ku tietäis. Mutta virallisesti mut on palkannut The Schoolhouse, suurin osa työnkuvastani taitaa olla kuitenkin China Countryside Hotelsien puolella, mikä sopii vallan mainiosti.

Tämä on siis matkailualan yritys, joka yrittää kestävän kehityksen mukaisesti elvyttää paikallista kuolevaa kyläyhteisöä ja kyläelämää. Miten käytännössä? Yritys palkkaa lähes kaikki työntekijänsä paikallisista kylistä, käyttää rakennustensa pohjana paikallisia vanhoja taloja, käyttää paikallisia elintarvikkeita toiminnassaan, ja tekee kaiken mahdollisimman ympäristöystävällisesti. Yrityksen on perustanut ja johtaa jenkkimies, joka on asunut Pekingissä vuodesta 1983, ja hänen vaimonsa. Mukavia ovat. Paikka, jonka ympärillä täällä asiat pyörivät on The Schoolhouse, jossa on kansainvälinen ravintola, kanttiini, art house, smiths house, lasipuhaltamo, kauppa ja koko homman toimisto. Tilaa on myös tilaustapahtumille. Nimi tulee siitä, että se on rakennettu vanhaan hylättyyn koulurakennukseen. Kaikki rakennukset on rakennettu vanhoihin käyttämättömiin taloihin, ja ne onkin uskamottoman mageita yhdistelmiä uutta ja vanhaa. Vanha on pyritty säilyttämään, mutta mukavuuksista ei ole tingitty. Schoolhousin lisäksi firmalla on 10 upean taso vuokrataloa, joihin mahtuu 6-10 vierasta talosta riippuen. Pääkohderyhmänä on Pekingissä asuvat ulkomaalaiset. Tämän lisäksi on rakenteilla kolme hotellityylistä Inn:iä, jotka nekin ovat todella korkeatasoisia. Mainittakoon, että kaikki talot on suunnitellut paikan pomo. Hän suunnittelee ja rakentaa alueelle myös luksusluokan koteja, joita pääsin jo ekan päivän aikana ihastelemaan. Ideana on siis low-volume high spending tourists. Tämän lisäksi on vielä kaksi kiinalaista korkean tason ravintolaa. Sellainen paikka on siis kyseessä, toivottavasti saatte jonkinnäköisen kuvan.

Itse asun The Schoolhousen viereisessä vanhassa kiinalaistyylisessä talossa. Oma pieni mukava hieman ränsistynyt huone, vessaan, suihkuun ja keittiöön tosin pitää mennä pihan halki. Mutta väliäkös tuolla! Keittiötä ei juurikaan tarvitse, sillä työntekijät saavat kaksi ateriaa päivässä ilmaiseksi. Eikä täällä juurikaan ole mitään kauppaa josta ruokaa ostaisi. Ilmainen langaton nettiyhteys on, joka tuntuu hieman absurdilta tämän syrjäisen kylän keskellä. Lattialämmitystä ei ole, onneksi otin villasukat mukaan!

Aloitin työt siis tänään. Töitä mulla on kuusi päivää viikossa, n. 9h päivässä. Torstait ovat vapaapäiviäni. Saan kyydin joka torstaiaamu Pekingiin, jossa mulla on varattuna to-pe yöksi hotellihuone, näin siis joka viikko tässä puolen vuoden ajan. Työ vaikuttaa tämän ekan päivän perusteella erittäin erittäin mielenkiintoiselta! Työnkuvaani kuuluu mitä moninaisempia asioita, ensi pässä vuokratalojen varausten ja tiedustelujen vastaanotto, vieraiden vastaanotto, vieraiden saattaminen taloihin ja talojen esittäminen heille, moninainen toimistotyö, etc. Tulen toimimaan myös oppaana monella järjestetyllä kävelyretkellä Kiinan muurilla, ensimmäinen niistä on ensi kuussa. Tänään sain jo hieman auttaa ravintolankin puolella, sillä tarjoilijoidemme englanninymmärtämistaito tarvitsee "hieman tukea" ajoittain. Suurin osa asiakkaistamme ovat ei-kiinalaisia. Minulle kehitetään myös suuremman luokan projeksi, jota rupean väsäämään. Siitä on jo puhuttu, ja se liittyy siihen, miten oman ruoan tuotanto ja sen hyväksikäyttö ravintoloissa saataisiin maksimoitua, dokumentoitua ja ennen kaikkea tuotteistettua - miten siitä saadaa mahdollisimman hyvin kilpailuetu yritykselle. Tästä kerron enemmän sitten, kun ruvetaan sitä suunnittelemaan.

Sitten ihan selkeästi ensimmäisestä päivästä. Päivä alkoi sillä, että erittäin mukava kiinalainen työkaverini Michelle esitteli mulle juurta jaksaen kaikki talomme. Sitten tein vieraiden dokumentointiin liittyvää toimistotyötä. Iltapäivällä tuli chekkaamaan sisään kolme vierasporukkaa, jotka lähdin saattamaan taloille ja kertomaan hieman niistä. Eka setti ei menny ihan oppikirjojen mukaan, koska en löytänykään taloa ihan helposti, ja talon löydyttyä en saanu ovea auki ihan helposti! Kyllä nolotti. No, seuraavat meniki jo sitten hyvin. Toimistossa vastasin ekan kerran puhelimeen ja vastasin talotiedusteluihin ja otin vastaan ekan varauksen. Kylläpä tunsin itteni tärkeeksi!;) Faksasin muutaman paperin, jatkoin dokumentointia ja sitten kello olikin jo kuusi. Pomopariskunta kutsui mut ja Michellen ravintolaan maistamaan ateriakokonaisuutta mitä he olivat suunnitellu ensi lauantaiksi. Jee! Nam! Hyvää oli.

Kiinaa täällä pitäis osata oikeasti. Pomopariskunnan lisäksi vain kolme-neljä työkaveriani puhuu oikeasti englantia. Tänään jouduin kokeilemaan jo ensimmäisen kerran kiinaa, ku piti soittaa poliisille ja ilmottaa että faksaan dokumentit niille - mun piti sanoa vaan yksi sana, jota en enää muista, eikä ne ymmärtäny. Kyllä nauratti! Mutta muuten oon jo ekojen päivien aikana oppinu aika monta sanaa Kiinaa, ja rupee olemaan sellanen tunne että ehkä sitä kieltä vois jonkin verran oikeesti osatakin kun täältä palaa. Elän nimittäin kiinan palpatuksen keskellä koko aika. Sanavarastooni kuuluu nyt: numerot 1-6, 10-16, 20-26 etc., "minä olen suomalainen", "minä olen Pietari", "missä on...", "paljonko maksaa", kiitos, Kiina, Suomi, kyllä, ei, hyvää, terve... ja sellasta.. katotaan muistanko vielä huomenna.:)

Kahdesta ekasta illastani vielä. Ensimmäinen iltani oli ehkä mahtavin ikinä! Ensinnäkin työkaverini ovat todella mukavia ja olen päässyt heti mukaan porukoihin, mikä tuli ehkä pienenä yllätyksenä. Lähdin heidän mukaansa sokkona ekan päivän iltana, ja mentiin muutaman kylän päähän ravintolaan. Siellä olikin jonkin työntekijän juhlat, sen kunniaksi että oli selvinnyt jostakin onnettomuudesta. Paikka oli paikallinen kyläravintola, jossa valkosta miestä katsottiin kieltämättä pitkään. Ruokaa kannettiin pöytään jatkuvasti, olikohan niitä ruokalajeja 15. Riisiä ei ollut! Riisi tuli vasta illan päätteeksi, sitä kuulemma kiinalaiset syövät säästyäkseen krapulalta. En ole ikinä ollut sellaisen pakkojuoton edessä - vaikkakaan en loppujen lopuksi kovin paljoa juonut, sekin kaikki olutta. Pöydässä istui n.15 henkilöä (minä+2 puhui englantia) ja kukin vuorollaan kiersi kaatamassa laseihin kaljaa. Lasi oli aina pakki juoda kun lisää tultiin kaatamaan. Ei auttanut sanoa ei, koska se olisi tarkoittanut kuulemma sitä, että tarjoaja menettää kasvonsa. Yritin kyllä, trust me. Mikään ei oikeasti auttanut, aina oli pakko juoda ku joku kiinalainen tuli viereen tyrkyttämään. Kovin tyrkyttäjä oli kestitsijän anoppi. Tunnelma oli aivan mahtava, sitä on vaikea selittää. Taidan tykätä kiinalaisista!

Tänä iltana, oltuamme töissä 9-18.30, lähdimme Michellen ja muutaman muun kanssa Huairoun keskustaan, puolen tunnin ajomatkan päässä, jossa menimme syömään paikalliseen pikaruokalaan. Ateriat maksoivat 1-1.5€. Michelle on erittäin mukava ja toimii koko ajan myös mun tulkkina. Eli pystyn puhumaan kaikkien kanssa, välikäden kautta!;) Ruoan jälkeen menimme paikalliseen karaokepaikkaan, mikä oli jotain aivan uskomatonta. Siellä oli pitkä käytävä, joka näytti tavallisen hotellin huonekäytävältä, mutta jokainen huone oli isolla tv:llä varustettu karaokehuone, jonka käytöstä kukin porukka maksoi. Vuokrasimme oman huoneemme ja laulettiin siellä 1,5tuntia. Tai siis kuuntelin kiinalaista poppia sen ajan. Heh.

Tämä riittäköön tältä erää, ei kukaan varmaan tällaista romaania jaksa lukeakaan. Oli pakko kirjoittaa jo nyt ja jo näin paljon, sillä tuntuu että kahden päivän aikana on kokenut enemmän uutta kuin tavallisella lomalla yhteensä. En olisi parempaa työharjoittelupaikkaa voinut kuvitella, tällä hetkellä fiiliset on ainaki aivan mahtavat! No, kaksi päivää vasta mennyt, katsotaan vielä sitten myöhemmin... ;)

Pietari